Järjettömät raivarit ja neuvoton vanhempi

30.8.2017
  • Lukijan pähkinä 😉

    “Pystytkö auttamaan meitä pojan raivo-huudon kanssa. Poika nyt melkein 4,5v ja nyt menee koko ajan vain vaikeammaksi. Hän siis huutaa kurkku suorana milloin mistäkin. Huuto on oikeasti todella kovaa (kuin kunnon kipuitkua) itkee samalla ja mitään kontaktia ei saa.

    Huutaa kuulemma kun harmittaa.. Esim.kun makkara laitettiin lautaselle ei pöydälle, pyydettiin pukemaan housut, oli hammaspesun aika, herkkuja ei voi ottaa ennen ruokaa, haluaisi lisää karkkia, siskolla lelu jonka haluaisi.. Siis oikeesti melkein mikä vaan voi harmittaa ja tätä ei osaa/kerkeä sanoa vaan juokdee pois/ heittäytyy lattialle raivoamaan.

    Kaupassa, kirjastossa, kirppiksillä ja pääsääntöisesti sukulaisilla ja mummoloissa oleilu ja lähdöt sujuvat hyvin. Mutta kotona tämä jatkuva huuto – raivo on tosi rankkaa ja itsekkin tulistun siinä aika helposti. Olen jo aivan loppu. Mikä neuvoksi?”

    Ymmärrän täysin tunteesi. Koska meillä on kotona myös eräs tällainen henkilö, joka vetäisee välillä niin pahasti herneen nenukkiin että ainoa apu on itselle kuulosuojaimet.

  • Tälle tavalle toimia on nimi. 

    Sen nimi on tulistuva lapsi. 

    Tulistuva lapsi
    – käyttäytyy todella silmiinpistävästi
    – saa raivokohtauksia helposti
    – on uhmakas sekä puheissaan että fyysisestikin.
    – Lapsen oma elämä on hyvin vaativaa: ei voi tuntua hyvältä se, että saa kunnon raivarit joka kerta kun joku pikkuinen asia harmittaa. Sehän on ihan älyttömän kuluttavaa.

    En usko että lapsi itse haluaa olla sellainen. Meillä lapsi usein toteaa todella surullisella äänellä rauhoituttuaan: “minä huusin ja olin vihainen”.

    Greene, joka on kirjoittanut kirjan nimeltä “Tulistuva lapsi” toteaa, että palkitsemis-, rangaistus-, tai jäähykäytännöt eivät auta tulistuvaa lasta. Ja itse olen havainnut saman.

    Mutta mikä toimii on kuunteleva keskustelu.

    Tulistumiskohtauksen aikana on turhaa ryhtyä rankaisemaan tai palkitsemaan lasta,  vaan silloin parhaiten auttaa empatia.
    Kerro lapselle, että kuulit että nakki piti olla hänen mielestään pöydällä.
    Kerro, että huomaat että häntä harmittaa.
    Sano, että olet siinä vieressä.
    Anna lapselle vaihtoehtoja, laitetaanko nakki siniselle vai punaiselle lautaselle (siis nakki laitetaan lautaselle, mutta lapsi saa päättää jostain asiasta).
    Pyri olemaan arvostelematta (miks sä aina huudat?) tai saarnaamatta (muttakun nakki pitää laittaa lautaselle, että ruoka on hygieenistä).
    Laita kuulosuojaimet päähän jos oma hermo ei kestä.

    Erittäin tärkeää on myös Kannustava kehu. Silloin kun lapsi on joustava, kun hän ei saa kilareita, silloin pitää muistaa kehua tätä toimintatapaa: “Sinä et hermostunut vaikka nakki oli lautasella, sinä olet joustava lapsi”. Tämä meiltä aikuisilta unohtuu todella usein.

    Empatia toimii. Siitä tulee myös sinulle hyvä olo. Itse huomaan kuinka hyvä fiilis meillä kummallaki lapsen kanssa on tilanteen lauettua, jos olen toiminut näin enkä ole uhkaillut tai rankaissut lasta ja pakottanut toimimaan oikein.

    Mutta muista, jos sulla menee hermo niin ens kerralla pyrit toimimaan paremmin. Jos pystyt vaikka 8 kertaa 10:stä olemaan raivostumatta lapselle, se on jo riittävää.

    Suosittelen sinua lukemaan Ross W. Greenen kirjan: tulistuva lapsi.

    Ja täältä pääset Kannustavan kehun kirjan pariin:
    www.mammakaveri.fi/kannustavakehu

    Ja paljon myötätuntoisia ajatuksia sinnepäin. I feel you.

    T. Katja

    Liity Katjan sähköpostilistalle ja saa sähköpostiisi ilmainen ekirja “Mistä on tasapainoiset lapset tehty? Ymmärrä lapsen kasvua, tue lapsen itsetuntoa”
Sinun kiireesi on lapsiesi lapsuusMiten ihmeessä pysyisin rauhallisena?
Show Buttons
Hide Buttons
Ei tuotteita